Uudenkaupungin K-market Herkkusatama on Suomen paras K-market
17.2.2012
Uudenkaupungin keskustassa sijaitseva K-market Herkkusatama on K-market ketjun laatujärjestelmän mittaristolla mitattuna Suomen paras K-market. Kauppias Irene Heininen (32) iloitsee kauppansa menestyksestä, mutta toteaa saamaan hengenvetoon, että tuloksiin päästiin yhdessä koko henkilökunnan kanssa.
- Tämä on ollut tavoitteeni, mutta en uskonut, että saavuttaisimme sen ensimmäisenä vuonna, viime maaliskuussa kauppiasuransa aloittanut Heininen kertoo.
K-market Herkkusatama menestyi kaikilla mitattavilla osa-alueilla. Kauppojen laatua arvioidaan muun muassa myynnin kehityksen, kauppakunnon ja asiakaspalvelun näkökulmista. Laatujärjestelmän tavoitteena on varmistaa hyvä ja tasalaatuinen asiakaskokemus kaikille kaupan asiakkaille.
- Heininen henkilökuntineen on tehnyt kaupassaan huikeaa työtä. Kaupan hyvä myynnin kehitys kertoo siitä, että myös asiakkaat arvostavat tehtyä työtä. Suomessa on kaikkiaan 389 K-marketia, joten kilpailu on tiukkaa, aluemyyntijohtaja Minna Leinonen toteaa.
Kauppiaan omasta mielestä hyvä menestys on syntynyt henkilökunnan halusta puhaltaa yhteen hiileen. Myös kauppiaan oma tausta ajojärjestelijänä ja yrittäjäperheen lapsena on auttanut.
- Ajojärjestelijänä pidin lukuisia lankoja käsissäni ja vastasin, että hommat sujuvat. Samoja taitoja tarvitaan kauppiaan työssäkin. Yrittäjäperheen lapsena tiedän myös, millaista sitoutumista ja panostuksia yrittäminen vaatii.
K-market-ketju toteuttaa kaupoissaan laadun mittausta vuosittain. Laatujärjestelmän avulla tunnistetaan kauppojen hyvät ja kehittämistä vaativat suoritukset.
Irene Heininen ja K-market Herkkusataman henkilökunta jatkavat työtään palkinnosta iloiten. Kauppiaan mottona on, että asiakas on aina ykkönen.
- Kuuntelemme asiakkaiden toiveita ja pyrimme niitä myös toteuttamaan. Uusia asioita kannattaa aina kokeilla ainakin kerran, jotta nähdään, miten käy.










